lauantai 29. joulukuuta 2012

Lumoava leikkiruoka

Leikkiruoka on vienyt minut mennessään. Pienessä mielessäni olen jo haaveillut leikkiruokakaupan pystyttämistä. Siihen on tosin pitkä matka vielä. :D

Alla munia eiliseltä ja tältä päivältä..

 

.. ja donitseja alkuviikolta



Ja tein vielä kolmannen kaverin porkkanoille, kun ne kaksi näyttivät niin orvoilta itsekseen!


torstai 27. joulukuuta 2012

Popsi popsi porkkanaa!

Joulu tuli ja meni ja suhrasin koukullani vielä kahdet tossut pukin paketteihin. Viimeisimpien tietojen mukaan kaikkia lahjansaajia ne ovat onnistuneet lämmittämään. Joten tavoite saavutettu...

Olen yrittänyt edellisten päivien aikana tehdä virkattua kuppikakkua. Ja on muuten sen lajin herkku joka ei taivu haluttuun muotoon sitten millään. Mutta mä en luovuta. Teen välillä muuta ja etsin sen täydellisen kuppikakun ohjeen jostain, vaikka kiven alta.

Aikani kuppikakkuja pyöriteltyäni menetin hermoni ja päätin tehdä porkkanoita. Kummityttö alkaa pikkuhiljaa saavuttaa sitä ikää, että alkaa leikkiä kauppaleikkejä ja tässäpä siis ensimmäiset kauppakorin antimet. (ohje löytyy Mia Bengtssonin kirjasta Amigurumi - Virkkaa omat maskottisi)





tiistai 18. joulukuuta 2012

Lahja itselle

Tämä päivä on ollut yhtä juhlaa. Ensin juhlittiin töissä syntymäpäiviä (ja tirauteltiin läksiäisitkut), kirjoiteltiin työsopimukselle jatkoa ja päivän päätti jouluviisun runoilu. Ja päivän paras anti odotti postiluukussa kotona!
Tilasin itselleni joululahjaksi silmukkamerkkejä ja kirje saapui tänään. On muuten ollut kiven alla löytää näitä mistään (nimim. puoli vuotta etsinyt). Sain myös todeta miten helppoa onkaan tilata nettikaupasta. Tätä täytyy harrastaa useammin...

maanantai 17. joulukuuta 2012

Kahvi on valmista!

Toinen kerta todensanoo. Tossut lähtivät aamulla saajalleen. Taisi ihan tykätäkin niistä.

Viikko sitten aloittamani verkkohuivi sai uuden elämän pussukkana, kun olihan minun tehtävä "pakkaus"...


Näille herkullisille Domino-kekseille! :)



Ja nyt käykäämme kahvipöytään!

Ohjeen kekseille löysin täältä.

Hihii :)

Näitä katsellessa tulee kyllä varsin hyvälle tuulelle. Kyllä jotkut on sitten taitavia.

           

Ja toinen hauska löytyy täältä: Black Forest Cake 

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulupukin pajassa

Joulupukin pajassa käy tohina, niin myös meidän sohvalla. Langan suihkeen voi kuulla kauas :)
Tossuja sainkin sitten rueta tekemään urakalla. Jopa niin urakalla, että kun tänään sain väkerrettyä merkit punaisiin ja mustiin, ajattelin että tämä sai nyt sitten olla tässä. Vihreät jouduin pesemään uudestaan sillä ne ei kutistuneet tarpeeksi..


 Mustat on kokoa 35, vihreät 42 ja punaiset 37



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Guruilua



Amigurumi. Miniamigurumi. Miten voikin ottaa hermoon virkata jotain niin pientä?! Mutta mitäpä täti ei tekisi kummilapsensa eteen. Tämä hiirulainen matkaa huomenna joulusukkaan ilahduttamaan lasta ja lisäämään joulun odotuksen jännitystä. By the way, never say never, mutta koskaan en kyllä enää tee mitään näin pientä... Vaikka pakko myöntää, tuli siitä aika suloinen.




En ole koskaan aiemmin törmännyt hiireen jolla on pyöreä pampula häntänä, mutta sillä taitaa olla jotain tekemistä tämän istumiskyvyn kanssa :D



Meniköhän multa käsi ja jalka sekaisin ompeluvaiheessa, kun jonkinlaista epäkeskoisuutta huomaan noissa raajoissa.. No, ei meistä kukaan ole täydellinen, vai mitä? :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Etsivä löytää.. sattumalta


Oli se kyllä tuskan takana. Käänsin koko talon ympäri, tutkin kaikki laatikot ja luovutinkin jo välillä. Aloitin kapean verkkohuivin violetista langasta vain huomatakseni ettei sitä ole tarpeeksi. Etsiskellessäni toiveikkaasti samanlaista lankakerää silmät sattuivat lankakorin seinustaan. Mikäs se sieltä pilkistikään? No ohjehan se! Nätisti taiteltuna niin ettei varmaan ota silmään ensimmäisellä etsimällä. Voi sitä riemua :D

En muistanutkaan miten nopeasti nämä valmistuivat. Toinen itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa seuratessa ja toinen seuraavana aamuna. Ja nyt sitten tietenkin tekisi mieli tehdä useampi pari näitä...


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Päivän piristys :)


Viimeinkin se kauan odotettu kirje saapui! Olen odottanut malttamattomana että pääsisin nimikoimaan tekeleeni. Tosin juuri kun olin tehnyt tilauksen, huomasin että joo, oishan niitä kannattanut tilata vaalealla pohjalla myös, koska eihän tuo tumma nyt kaiken kanssa käy (kuvittele valkoinen pitsiliina! ;) )

Olin eilen aikeissa aloittaa vihdoinkin virkkaamaan tossut työkaverilleni (on hän niitä jo kärsivällisesti vuoden päivät odottanutkin..). Ja voi ei! Olen hävittänyt johonkin varmaan talteen niiden virkkausohjeen. Mistä minä nyt tossuohjeeksi muutun?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Sipulikeittoa kiitos!

Valmistuihan se viimein. Tosin lopulta päädyin jättämään pitsireunuksen pois. Tykkään enemmän yksinkertaisesta mallista, ja tämä istuu paremmin meidän sisustukseen. 




sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Adventtisunnuntai

Adventtisunnuntain kunniaksi ripustin joulutähden ikkunaan. Joulutunnelman saa luotua yllättävän pienillä jutuilla :)


Aiemmin viikolla virkkasin pienen 15cm halkaisijaltaan olevan liinan. Toivon vain että taidot tästä vähän karttuu nimittäin eihän tuo ole yhtään niin hieno kuin siinä lehdessä josta ohjeen koppasin mukaani.



Sipulipussikin kasvattaa reunojaan..