torstai 29. maaliskuuta 2012

Viimeisin pipo valmis

Kuulin tänään että myssyjä voisi lähettää muihinkin paikkoihin, kuten KYSiin. Toivovat sinne sytomyssyjä. Seuraavaksi taidan neuloskella, virkata sinnekin muutaman. Kiitos vinkistä kuuluu Eijalle. Eija muuten innosti minuakin oman blogin pitämiseen :)

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Koreilua

Meidän sekasikiötavarakaappi oli aivan täynnä muovipusseja, paperipusseja ja kangaskasseja. Näytti siltä kuin siellä olisi räjähtänyt pommi. Ihastuin korien tekemiseen ja taioin vihreästä trikookuteesta (huokeampaa kuin langat) oheisen korin. Ja kas, kuinka siisti kaapin hylly nyt onkaan!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Piposia pukkaa

Mä olen ihan näiden myssyjen pauloissa! Ne on niin pieniä ja lutusia! Noita värkätessä opin taas paljon uutta, mm.sen miten sukkapuikkojen vaihtokohdan saa häivytettyä työstä. Vastoin kaikkia vinkkejä aion kyllä seuraavaksi kokeilla pyöröpuikoilla ja katsoa nopeuttaisiko se neulomista entisestään :) Eikö olekin ihania namusia?

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hyppy neulojaksi- mutta ihan vain hetkeksi ;)

Lueskellessani viikonloppuna iltalehteä ponnahti silmiini että Jorvin sairaala säästää synnytyslaitoksen kuluissa vastasyntyneiden myssyissä. Jutussa kerrottiin että martat ja sairaalan kätilöt ovat ryhtyneet yksissä tuumin neulomaan (ja virkkamaan) vauvoille myssyjä. Ja siitäkös minäkin innostuin :)

Piipahdin lankakaupassa lauantaina ja ostin ihania keltaisen sävyjä ja bambupuikot kokoa 3. "Varasin" sunnuntaina siskoltani, joka neuloo paljon, opetusajan ja Anna auttoi minua muistelemaan miten sitä oikein neulottiinkaan.

Ensimmäinen myssy on nyt puolessa välissä ja tarkoituksena on saada ainakin 4 myssyä aikaiseksi. (4 pikkukerää riittää neljään myssyyn). Jospa jo tänään saisin ensimmäisen valmiiksi.



Hyvän tekeminen tuo ihan mahtavan tunteen :)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Colormania

No nyt se myrkyn lykkäs. Miten mä osaan päättää mitkä värit yhdistän seuraavaan peittoon? Ehdotuksia otetaan vastaan. Väriharmonia on peitossa kuitenkin tärkeä asia, joten se täytyy suunnitella tarkasti. Aiemmat on olleet kokeiluja. Nyt voisi soveltaa ajatusta valmiiksi suunniteltu on puoliksi tehty.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Pikkukorit

Vieraillessani paikallisessa käsityöliikkeessä ihastuin värikkäisiin ontelokuteisiin. Ostin pinkkiä ja limeä ja tässä sunnuntain ilta-askare: avainkori eteiseen ja pikkukori koukuille.

Vihdoin valmis!

Tätä torkkupeittoa olen virkannut tunteella äärilaidasta toiseen. Se on aloittanut parisuhdetaistelun hääreissulla ja tuonut yhteen kaksi toisilleen tuntematonta virkkaajaa. Ja koska se on ensimmäinen aloittamani virkkaustyö, on se kaikkine virheineen saavuttanut sydämessä oman paikkansa. Tätä tehdessä kun todellakin tuli tehtyä ne kaikki klassiset aloittelijan virheet (mm. solmut!) ja koska näytti siltä että siitä tulee todella pieni, jatkoin ja jatkoin ja jatkoin siihen noita reunoja :D

Peiton koko 105cm x 125cm

torstai 8. maaliskuuta 2012

Torkkupeitto

Mikähän näissä torkkupeitoissa kiehtoo. Joka kerta se on kiva aloittaa, mutta monesti syö hermoja yrittää saada peitto valmiiksi. Alla se mistä lähdettiin liikkeelle. Laiskuus iski ja halusin tehdä mahdollisimman isoja neliöitä, muka vähentääkseni työtä. Ihan yhtä kauan siihen meni kuin pientenkin neliöiden kanssa :D
Peiton koko 110 cm x 152 cm




Joulupukin pakettiin

Seiskaveikan raitalanka innoitti virkkaamaan kummitytölle joululahjaksi torkkupeiton
ja se istuu kuin nakutettu myös päiväpeitoksi :)
Peiton koko 98 cm x 132 cm

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kori

Meillä alkaa olla lankoja siellä sun täällä kämppä täynnä joten tarve lankojen säilytyskorille oli kova. Menneellä viikolla väänsin siis tällaisen.

                                      

Aloitussilmukka on ihan **** vaikea. Menee varmaan vielä tovi että se alkaa luonnistua ilman ärräpäitä.


Tässä vaiheessa ihmetytti kovasti tuo pohjan kaareutuminen. Miksi se teki pohjaan nuo vekit..


.. ja sitten hoksasin että sillä on jotain tekemistä korin ulkonäön ja pystyssä pysymisen kanssa :D


 Lopulta valmis ja sitten kovaan käyttöön..